Petri Komulainen

 

Petri Komulainen on kysytty kapellimestari, kamarimuusikko ja musiikkipedagogi päätyönsä, Sinfonia Lahden käyrätorven varaäänenjohtajana, ohessa. Hänet tunnetaan monipuolisena ja innovatiivisena muusikkona, joka on kotonaan perinteisen sinfoniarepertuaarin, oopperan ja kamarimusiikin parissa sekä kapellimestarina että instrumentalistina. Aikamme musiikki ja orgaaninen yhteistyö säveltäjien kanssa on hänelle erityisen läheistä; siitä esimerkkinä Harri Ahmaksen kamarioopperan Käärmesormus esitykset vuosina 2008 ja 2011. Komulainen on ollut menestyksekkäästi luomassa uuden sukupolven eri taiteenaloja yhdistävää musiikkipedagogiaa yhteistyökumppaneinaan monet merkittävät suomalaisorkesterit mm. Helsingissä, Lahdessa, Kotkassa ja Tampereella.

 

Komulainen on levyttänyt niin kapellimestarina kuin instrumentalistinakin useita äänitteitä Alba-, BIS-, Fuga- ja Ifo-levymerkeille. Niistä mainittakoon Naji Hakimin musiikkia sisältävä albumi Mikkelin kaupunginorkesterin kanssa (2009) sekä I Mosaici di Roma -levy (2007), jolle Komulainen on koonnut kantaesittämiään ja hänelle omistettuja käyrätorviteoksia.

 

Petri Komulainen on vieraillut johtamassa useimpia suomalaisorkestereita, kuten Radion Sinfoniaorkesteria, Sinfonia Lahtea, Kymi- ja Pori Sinfoniettaa, Tampere Filharmoniaa, Turun Filharmonista orkesteria, Kansallisoopperan vaskiyhtyettä, Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteria, Sisu-puhallinorkesteria, Oulu Sinfoniaa, Mikkelin kaupunginorkesteria, Sinfoniaorkesteri Vivoa sekä Zagros Ensemblea sekä Saksassa mm. Jenan Filharmonikkoja. Polyteknikkojen sinfoniaorkesterin kapellimestari Komulainen on ollut vuosina 2005-2013 sekä Zagrosin taiteellinen johtaja vuoden 2013 alusta lähtien. Syksystä 2016 alkaen hän toimii Taideyliopiston Sibelius-Akatemian puhallinorkesterinjohdon lehtorina.

 

Petri Komulainen opiskeli käyrätorvensoittoa ja orkesterinjohtoa Helsingin konservatoriossa, Sibelius-Akatemiassa, Freiburgin musiikkikorkeakoulussa Saksassa ja Baselin Schola Cantorumissa Sveitsissä. Komulainen valmistui Sibelius-Akatemiasta erinomaisin arvosanoin musiikin maisteriksi sekä esittävän säveltaiteen että orkesterinjohdon koulutusohjelmista 2008. Hän sai kolmannen palkinnon kansainvälisessä Jorma Panula -kapellimestarikilpailussa 2006.