Zagros-kvartetti

 

Zagros-kvartetti alkoi 2000-luvun alussa vakiintua vuonna 1993 perustetun Zagros-ensemblen sisällä omaksi kokoonpanokseen ja on siitä lähtien esiintynyt säännöllisesti Zagroksen omissa konserteissa sekä useilla suomalaisilla festivaaleilla kuten Kallio-Kuninkalan Kamarimusiikissa, Turun Musiikkijuhlilla ja Kaustisen Kamrimusiikkiviikoilla.

Kvartetti on tehnyt yhteistyötä monien suomalaisten säveltäjien kanssa ja kantaesittänyt useita teoksia esimerkiksi Seppo Pohjolan 4. jousikvarteton ja Veli-Matti Puumalan Apostrophen, joka löytyy myös Zagrosin profiililevyltä. Samalta levyltä löytyy kvartetin soittamana myös Webernin kuusi bagatellia.

Zagros-kvartetin jäsenet ovat kaikki myös Radion sinfoniaorkesterin muusikoita, kvartetti on esiintynyt aktiivisesti RSO:n kamarimusiikkitapahtumissa. Kvartetin ohjelmisto ulottuu Purcellista aivan uusimpaan musiikkiin. Keskeistä ohjelmistoa ovat Schönbergin 2. jousikvartetto, Thomas Adesin pianokvintetto, George Crumbin Black Angels, Dutilleuxin jousikvartetto "Ainsi la Nuit" sekä Beethovenin Grosse Fuge ja jousikvartetto op.132.

Keväällä 2011 Kvartetti esiintyi Eckernförden uuden musiikin festivaalilla Saksassa, jolloin ohjelmassa oli suomalaista musiikkia; Lotta Wennäkosken, Veli-Matti Puumalan ja Riikka Talvitien teoksia.

Uudella Fuga-levymerkin SOLARIS - LOHDUTUKSEN LAULUJA VALONA PIMEYTEEN  Zagros-kvartetti ja sopraano Pia Komsi esittävät uutta hengellistä musiikkia, säveltäjinä mm. Eino-Juhani Rautavaara, Tapio Tuomela ja Aija Puurtinen.

 

Kuvaaja: Jukka Rautasalo
Kuvaaja: Jukka Rautasalo
Kuvaaja: Jukka Rautasalo
Kuvaaja: Jukka Rautasalo

Zagros-kvartetti

 

Hannu Vasara, viulu
Kaisa Kallinen, viulu
Camilla Vilkman, alttoviulu
Miika Uuksulainen, sello

 

Keikkapyynnöt:

Kaisa Kallinen
kallinenkaisa@gmail.com